JuhaGrning Katajainen kansa.

DiscoverEU

 

 

DiscoverEU on 2.7.1999–1.7.2000 syntyneille suunnattu mahdollisuus tutustua Euroopan maihin edullisesti. 

Yhteensä noin 15 000 nuorta saa tänä kesänä EU:lta ilmaisen matkakortin.

 

Euroopan ihmisoikeussopimuksessa todetaan: "Tässä yleissopimuksessa tunnustetuista oikeuksista ja vapauksista nauttiminen taataan ilman minkäänlaista sukupuoleen, rotuun, ihonväriin, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, varallisuuteen, syntyperään tai muuhun asemaan perustuvaa syrjintää."

 

Onneksi ihmisoikeussopimus ei kiellä ikäsyrjintää.

 

Suomen perustuslaki sen sijaan kieltää ikäsyrjinnän. Perustuslaissa todetaan mm.:"Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."

 

Perustuslain 2§:ssä säädetään lisäksi: "Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia."

 

Mikäli Suomen viranomaiset noudattavat Suomen perustuslakia, niin he eivät voi mielestäni olla millään tavalla mukana edistämässä tällaista iän perusteella annettavaa etua.

Näkemykseni mukaan etua ei voida suppean kohderyhmän vuoksi perustella edes positiivisella erityiskohtelulla. Tilanne olisi toinen jos edus voisivat saada esim. kaikki II-asteen opiskelijat.

 

Onko siis jopa mahdollista, että kukaan suomalainen ikähaarukkaan mahtuva ei matkakorttia saa?

 

https://europa.eu/youth/discovereu_fi

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Tuntuu niin tutulta ajatukselta kuvaamasi jossa omat kansalliset poliitikkomme, virkamiesten tiukimman mukaan tulkitsemana, ovat kieltämässä omilta kansalaisiltaan asioita jotka muualla unionissa on sallittu.

Sitä kutsutaan kansalliseksi itsemääräämisoikeudekai. Hörhöimmät poliitikot perustelevat kieltohalujaan 'kansan tahdolla' tai kansallisella edulla.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Mielenkiintoinen juttu. Tekee mieleni kysyä: pitäisikö IO-sopimuksella kieltää myös ikäsyrjintä?

Tai onhan se jo sopimuksessa kielletty: "...tai muuhun asemaan perustuvaa syrjintää" [kuten ikään], lisäys oma.

Vai onko. Onko ikä asema?
Tuo kirjoituksessakin mainittu: II-asteen opiskelijat, se on asema.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

EU kosiskelee nuorisoa koska siellä idealismi toimii kirkkaimmin.

Käyttäjän NiemiMatti kuva
Matti Niemi

Ei se ihan oikein ole jos vain 18 vuotiaat voivat matkalle päästä. Parempi olisi jos esim. kaikki viimeistä vuottaan opiskelevat tms.

Tuollahan voi tehdä porukan ja samalla luokalla voi olla eri ikäisiä kavereista jotka eivät rajan vuoksi voi yhdessä hakea tuota joukkomatkaa.

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen
Käyttäjän JuhaGrning kuva
Juha Gröning

Meinaatko, että noin saavat nuoret paremmin äänestämään EU-vaaleissa?

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen

Saavat nuoret äänestämään ennemmin EU-myönteisiä kuin EU-kriittisiä.

Käyttäjän NiemiMatti kuva
Matti Niemi

Miksiköhän tuo ajajaksokin on toten valittu.
2.7.1999–1.7.2000 eikä vaikka 1.7.-30.6 syntyneet

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset